Kymenlaakson Etsintäkoirat ry on Kotkassa ja sen lähiseuduilla toimiva ryhmä, joka kouluttaa koiria etsintätehtäviin. Yhdistyksen koulutusperiaatteena on positiivisen ehdollistamisen menetelmien käyttö ja edistäminen pelastuskoiratoiminnassa. Kerra Koiria ei missään olosuhteissa kohdella ahdistavasti, kiihdyttävästi tai väkivalloin. Yhdistys tarjoaa jäsenille mahdollisuuden kouluttaa koiria tehokkaasti ja ehdottoman koiraystävällisesti niin pelastustoiminnan kuin perustottelevaisuudenkin osalta.


Tämä takaa koirien työmotivaation, kun taas ohjaajien motivaatiota ruokimme yhteisillä illanvietoilla, leireillä ja joka treenien yhteydessä vietettävällä pitkällä kahvitauolla. Pyrkimyksenä on, että myös ohjaajilla olisi hauskaa ja työskentely rentoa.Yhdistys on toiminut epävirallisesti vuodesta 2003. Yhdistys virallistui 27.01.06, ja Suomen Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistyksenä olemme olleet 02.04.06 lähtien.


Tähtäimessä useilla koirakoilla on oikeat etsintätehtävät, joihin koiria koulutetaan monipuolisesti erilaisissa olosuhteissa kannustaen ja kunnioittaen koiraa. Koiran ilmaisumenetelmä arvioidaan koiran luonteen mukaan, koulutuksessa on tällä hetkellä haukkuvia kertovia ja jälkikoiria. Yhdistyksessä on n.15 jäsentä ja 3 kannatusjäsentä, lisäksi kokelasjäseniä. Treenattavia koiria on noin 20 kpl.


Yhdistyksellä on yksityisten, yhteisöjen ja yritysten tahoilta käyttöömme luovutettuja treenialueita Kotkan ja Pyhtään alueilla. Toimimme yhteistyössä Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun Kotka-Pyhtää aluejaoston kanssa, kuin myös paikallisen SPR:n kanssa.

Lue esittelyitä koirakoista!
Lapinporokoiranarttu Nääveli ja Riikka Aapalahti
Lapinporokoiranarttu Taiga ja Maria Liitola
Leonberginkoiranarttu Minxi ja Hanna Hakulinen
Kultainennoutajauros Miska ja Riika Kokkonen
Valkoinenpaimenkoirauros Valtsu ja Janna Koskela
Novascotiannoutajauros Nipa ja Tero Liiri
Lapinporokoiranarttu Usva ja Ulla Seppälä


Kymenlaakson Etsintäkoirat ry haluaa kiittää seuraavia tahoja toiminnan tukemisesta:

Kotkan kaupunki
UPM-Kymmene
Tornator oy
Kymin seurakunta
Kymin metsästäjäin liitto

Suomen Pelastuskoiraliitto ry (SPeKL) on humanitaarisella pohjalla toimiva pelastuskoirayhdistysten kattojärjestö. Liitto organisoi pelastuskoirien ja pelastuskoiraohjaajien koulutusta jäsenyhdistystensä toimialueilla. Liittoon kuuluvat seuraavat jäsenyhdistykset:

Espoon Seudun Pelastusalan Yhdistys ry - Pelastuskoiraosasto
Kotkan Pelastuskoirayhdistys ry
Kymenlaakson Etsintäkoirat ry
Länsirannikon Pelastuskoirat ry - Västkustens Räddningshundar rf
Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirayhdistys ry - Västra Nylands Räddningshundförening rf
Oulun Seudun Etsintäkoirat OSE ry
Pohjanmaan Etsintäkoirat ry - österbottens Sökhundar rf
Päijät-Hämeen Pelastuskoirat ry
Tampereen Seudun Etsintäkoirat TSE ry
Uudenmaan Pelastuskoirat ry
Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry
Ålands Räddningshundklubb rf




Haluaisitko tukea Kymenlaakson Etsintäkoirien toimintaa?
KEK on tuottoa tavoittelematon yhdistys, jonka vuoksi kannatusjäsenet ja yhteistyötoiminta on toiminnalle todella tärkeää. Mikäli haluat kantaa kortesi kekoon, voit tukea toimintaamme liittymällä kannatusjäseneksi.
  • Kannatusjäsenyys henkilöjäseneltä: 10e vuosi
  • Kannatusjäsenyys yrityksiltä: 50e vuosi
Kannatusjäsenenä et sitoudu mihinkään, vaan saat vuosittain tiedotteen yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista ja kunniakirjan toiminnan tukemisesta.

Voit myös tukea toimintaamme luovuttamalla käyttöoikeuden maa-alueisiinne. Uusien harjoittelumaastojen saaminen on tärkeää koirille toiminnan yleistämisen vuoksi, joten kaikki käyttöluvat ovat kultaakin kallimpia.

Mikäli haluat toimintamme tukijaksi, ota yhteys sihteeri Riika Kokkoseen, puh 044 5950534 riika.kokkonen (at) elisanet.fi